Aika! Se on suhteellinen käsite ja silti niin konkreettinen ja aina loppuu kesken.
Joskus sitä vaan toivoisi, että voisi pysäyttää ajan. Taidankin kirjoittaa seuraavan tarinani siitä.
Ei huono idea. Aikakone on yksi mielenkiintoisimmista aiheista minun avarissa aivoissani, mutta en ole koskaan nähnyt sitä visiona ajan pysäyttämisestä vaan lähinnä vain siinä matkaamisesta. Kun saa mahdollisuuden pysäyttää ajan saa samalla ihan uuden näkökulman maailmaan. Ihan uuden hetken. Niinhän sitä sanotaan. Että eletään hetkessä. Sitähän tämä on. Yhtä hetkeä kokoajan.
Ei hetkeäkään rauhaa ja silti vain hetki kesken. Mutta, jos voisi pysäyttää minkä tahansa hetken mitä kaikkea saisikaan aikaan? Voisi tehdä työt jo tunteja ennenkuin lapset ja puoliso kotiutuu omistaan ja voisi suunnitella päivän puuhat ihan toisellalailla. Hetki on ihmisen elämän tärkein. Se on tässä ja nyt ja se on tuolla ja silloin. Se on läsnä kokoajan eikä se jätä meitä rauhaan.
Taas ollaan ajauduttu syvälle ajatusten syövereihin, mutta pakko sitä on johonkin purkaa. Kun ei ole ketään, joka osaisi vastaanottaa sitä kaikkea ajatustulvaa. En minäkään osaa. Ei kukaan.
En enää edes muista mitä piti ajatella. Se hetki meni. Ja taas ja taas. Hetket vilisee ohi eikä odota.
Olisikohan se mahdollista? Kehittää kaukosäädin ajalle?
Sellainen elokuva muuten on olemassa. Se on aika hyvä.
Kertoo siitä miten kaipaat niitä hetkiä missä et aiemmin ajatellut viihtyväsi.
Se on vähän niinkun muisti. Siitä olisi kiva leikata osa pois, mutta ei se sitä todellisuutta silti muuta.
Siitäkin on hyvä elokuva.
Perustuukohan kaikki ajatukseni elokuviin? Mahdollisesti. Olen elokuva friikki sillä elokuvissa on sitä jotain mikä maailmasta puuttuu. Siellä on pidempi hetki! Asioita tapahtuu mielettömät määrät siinä ajassa missä oikeasti kuvaaja on vain rapsutellut leukaansa. Siksi elokuvat ovat niin tunteikkaita sillä niissä on aikaa käsitellä asioita. Vaikka elokuva itsessään kestää reilun tunnin keskiverrosti niin se saattaa käsitellä jopa vuosien tapahtumia. Miten se on mahdollista? Elokuvissa ei ole aikaa. Niillä on se kaukosäädin, jolla säädellä aikaa. Yksi minutti voi kestää tunnin ja tunti vuoden.
Se on taikaa. Elokuvat on taikaa.
Siksi minun maailmani onkin niin utopistinen. Ei tämä tavallinen elämä riitä minulle. Joskus sitä vaan toivoisi, että olisi edes yksi ihminen, joka ymmärtäisi minua.
torstai 5. maaliskuuta 2015
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Haluaisitko olla Somejulkkis?
Somejulkkis?
Tällaisen nimikkeen saavat he, jotka ovat paljon esillä, äänessä ja viettävät aikaa somessa.
Mutta mitä se somejulkisuus sitten pitää sisällään?
Ensinnäkin. Ihan tavallisen ihmisen.
Kyllä! Kaikki julkkikset myös somejulkkikset ovat ihmisiä.
Se tuppaa unohtumaan, kun heistä saatu viihdearvo ylittää inhimillisyyden hiuksenhienonrajan.
"Hän on itse aiheuttanut itselleen tämän julkisuuden. Hänestä saa puhua mitä vaan"
"Julkkiksille se on vain kunnia, kun juttuja vääristellään"
Onko? Oletteko siis kateellisia, kun ette itse ole kuumin puheenaihe?
Monesti myös väitellään siitä onko kaikki julkisuus hyvästä. Kyllä se pitkälti on. Valitettavasti.
Sillä julkkis pysyy pinnalla juuri juorujen takia.
Mutta miltä se loppujenlopuksi kuitenkin julkkiksesta tuntuu?
Kun somejulkkis kirjautuu facebookkiinsa ja kirjoittaa omalle seinällensä huomenta. Siitä feikkikaverit ottaa kuvakaappaukset, jotta voivat päivitellä pienryhmissä syytä miksi näin kirjoitti.
Jos huomenen toivotus aiheuttaa spekulointia niin entä, kun kertookin jotain muuta. Vaikka lapsestaan tai työstään? Jos uskaltaa paljastaa jotain parisuuhteestaan viimeistään siinä kohtaa peli on menetetty ja juorut lähtee liikkeelle.
Somejulkkiksella ei siis ole yksityisyyttä. Aina pitää miettiä keneen voi luottaa ja keneen ei.
Kuka on ystävä ja kuka ei.
Sillä myös ystävät voivat huomata, että kappas puhumalla tuon tyypin yksityisasioita saat mainetta ja kunniaa. Soppa on valmis.
Menneisyyden luurangot revitään esiin. Niitä pyöritellään miten sattuu ja vääristellään mielinmäärin. Kaikki tuntee apinan. Apina ei ketään.
Somejulkkis saapuu jälleen paikalle ja huomaa, että sata uutta kaveripyyntöä ja yv viestiä odottaa hänen huomiotaan.
Yv. Eli yksityisviesti. Hyvä keino onkia tietoa somejulkkikselta naamioituneena ymmärtäväiseksi. Yv on myös hyvä keino näyttää kaksinaamaisuutensa sillä voihan sitä aina yvllä pyytää anteeksi, kun on ensin julkisesti repostellut somejulkkiksen elämällä.
Ja somejulkkis antaa.
Sillä ei hän ole paha eikä ilkeä.
Hän ymmärtää ihmisten tarpeen puhua hänestä.
Mutta missä menee se raja?
Eriarvoinen kohteleminen on kuitenkin somejulkkiksen suurin ongelma.
Kun muut voivat huoritella, pilkata ja nöyryyttää. Somejulkkis joutuu miettimään sanojaan hyvin tarkkaan sillä myös vitsit ja herjat otetaan todesta.
Mikä idea siinä on?
Eikö somejulkkis kuitenkin ole julkkis juuri siksi, että on viihdyttävä provosoiva persoona?
Vai onko se sittenkään oma valinta?
"Huora" "tyhmä" "vitun vajaa idiiotti" "tapa ittes" "mee pois" "perhees säälii sua" "säälin perhettäsi" "ei tollasella voi ystäviä olla" "ei kukaan voi rakastaa tollasta"
Tuoko on nykyään ihmisten käsitys viihteestä?
Jos saisit yhden päivän olla somejulkkis olisitko?
Mieti sitä, kun seuraavan kerran aiot kirjoittaa jotain vastaavanlaista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)