torstai 5. maaliskuuta 2015

Aika ei riitä mihinkään

Aika! Se on suhteellinen käsite ja silti niin konkreettinen ja aina loppuu kesken.
Joskus sitä vaan toivoisi, että voisi pysäyttää ajan. Taidankin kirjoittaa seuraavan tarinani siitä.
Ei huono idea. Aikakone on yksi mielenkiintoisimmista aiheista minun avarissa aivoissani, mutta en ole koskaan nähnyt sitä visiona ajan pysäyttämisestä vaan lähinnä vain siinä matkaamisesta. Kun saa mahdollisuuden pysäyttää ajan saa samalla ihan uuden näkökulman maailmaan. Ihan uuden hetken. Niinhän sitä sanotaan. Että eletään hetkessä. Sitähän tämä on. Yhtä hetkeä kokoajan.
Ei hetkeäkään rauhaa ja silti vain hetki kesken. Mutta, jos voisi pysäyttää minkä tahansa hetken mitä kaikkea saisikaan aikaan? Voisi tehdä työt jo tunteja ennenkuin lapset ja puoliso kotiutuu omistaan ja voisi suunnitella päivän puuhat ihan toisellalailla. Hetki on ihmisen elämän tärkein. Se on tässä ja nyt ja se on tuolla ja silloin. Se on läsnä kokoajan eikä se jätä meitä rauhaan.

Taas ollaan ajauduttu syvälle ajatusten syövereihin, mutta pakko sitä on johonkin purkaa. Kun ei ole ketään, joka osaisi vastaanottaa sitä kaikkea ajatustulvaa. En minäkään osaa. Ei kukaan.
En enää edes muista mitä piti ajatella. Se hetki meni. Ja taas ja taas. Hetket vilisee ohi eikä odota.


Olisikohan se mahdollista? Kehittää kaukosäädin ajalle?
Sellainen elokuva muuten on olemassa. Se on aika hyvä.
Kertoo siitä miten kaipaat niitä hetkiä missä et aiemmin ajatellut viihtyväsi.
Se on vähän niinkun muisti. Siitä olisi kiva leikata osa pois, mutta ei se sitä todellisuutta silti muuta.
Siitäkin on hyvä elokuva.
Perustuukohan kaikki ajatukseni elokuviin? Mahdollisesti. Olen elokuva friikki sillä elokuvissa on sitä jotain mikä maailmasta puuttuu. Siellä on pidempi hetki! Asioita tapahtuu mielettömät määrät siinä ajassa missä oikeasti kuvaaja on vain rapsutellut leukaansa. Siksi elokuvat ovat niin tunteikkaita sillä niissä on aikaa käsitellä asioita. Vaikka elokuva itsessään kestää reilun tunnin keskiverrosti niin se saattaa käsitellä jopa vuosien tapahtumia. Miten se on mahdollista? Elokuvissa ei ole aikaa. Niillä on se kaukosäädin, jolla säädellä aikaa. Yksi minutti voi kestää tunnin ja tunti vuoden.
Se on taikaa. Elokuvat on taikaa.

Siksi minun maailmani onkin niin utopistinen. Ei tämä tavallinen elämä riitä minulle. Joskus sitä vaan toivoisi, että olisi edes yksi ihminen, joka ymmärtäisi minua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti